26. kesäkuuta 2011

Selkenevää

Juhannusyö väreissä

Kaunista on ollut ja sadetta on saatu. Epävakainen sää suosi taas juhannuksen viettäjiä koko maassa. Kun arki alkaa, alkaa myös helteet. Toiset tykkää ja toiset ei tykkää. Työt on silti tehtävä. Pitää varoa, ettei kesä karkaa käsistä. Nauttia pitää myös sateesta, eipähän tarvitse kesäkukkia kastella. (Voih- mitenkähän bataattini voi?)

Viisauksia kalligrafistilta

Kankaanpäässä torin ympäristön liiketilojen näyteikkunoissa voi ihailla hienoa kalligrafianäyttelyä. Hauskoja lauseita, jotka jollain tavalla sopivat kyseiseen liikkeeseen. Näyttelyyn on helppo tutustua ja samalla saa tehtyä mukavan kävelylenkin kauniin Kankaanpään keskustassa. Jaanan kanssa miellyimme erityisesti tähän koru- ja kultaliikkeen ikkunassa olevaan lauseeseen. Siinä se itsetuntokin kohosi roimasti- onkos sillä niin väliä, mitä muut ajattellee, jos ittellä on komia olo. Ja koreena kaunis kävellä...
Juhannuksen jälkeistä elämää kaikille, Pohjois-Savosta.

25. kesäkuuta 2011

Kesä parhaimmillaan

Maarit Humalajärven näyttelystä

Kesä on nyt parhaimmillaan. Useimmilla lomat vasta edessä ja näin ollen paremmalla puolella. Ja he, jotka nyt lomailevat saavat nauttia keskikesästä ja pitkistä yöttömistä päivistä. Moni kyselee minultakin, että jokos nyt olet lomalla. Vastaukseksi olen sanonut, että aamupäivän olin lomalla ja illalla teen taas vähän töitä. Tämmöistä se on aina ollut ja se sopii mulle ihan hyvin. Tein keväällä semmoiset hankinnat, että opinto-ohjelman viimeistely onnistuu myös Keiteleen mökiltä käsin. Toki lomailen täällä ja latailen niitä kuuluisia akkuja. Parhaassa iskussa olen laskujeni mukaan sitten taas syyskuun alussa-toivottavasti.
Nyt on hyvä aika sulatella kurssien oppeja ja kokeilla, kehitellä ja erehdyksien kautta saada jotain aikaiseksikin. Uskokaa huviksenne, että sekä paperinippuja kirjansidontaan, organzat ja kolvi sekä virkkaustyö ovat kaikki täällä mukanani! Mutta ihan olemista ja kesän ihasteluakin on harrastettu.
Hyvää kesää kaikille.

18. kesäkuuta 2011

Ohi on

Sininen taivas Kankaanpään opistolla

Kankaanpään kurssi on nyt ohi. Saimme sadetta ja aurinkoa, mutta niistä emme ehtineet juurikaan nauttia. Työ- ja opiskelutahti oli sen verran vilkasta, että vapaahetket omistimme vain ja ainoastaan syömiselle. Ja sitäkin oli ainakin riittävästi. Ihanaa oli aina kävellä suoraan valmiiseen pöytään ja palata taas takaisin työn ääreeen, miettimättä tiskejä, ruokaostoksia ja muuta epäolennaista...

Valmiita kirjoja ja kansioita

Mukava oli myös tutustua uusiin kasvoihin. Nauroimme silmät vettä vuotaen uusille yritysideoillemme ja kahden reippaan kävelijän iltapäiväpatikoinnille Kankaanpään kaupungin maastossa. Jaksoimme ihmetellä opettajan hyviä päiviä - kaikki vaikeimmatkin työvaiheet nimittäin onnistui opettajaltamme ihan -hups vaan! Meihin moinen onni ei ihan tarttunut...

Kuviollisia papereita kansissa

Kaikesta huolimatta kurssilla syntyi upeita kirjoja ja vaikka joku kohta onkin puoli milliä vinossa, se ei innostustamme lannista. Olemme kaikki tulossa ensi vuonna uudestaan- kirjansidonnan perusteet jatkokurssille...

Tuulimyllyjä

Naapuriluokassa ahersivat punojat. Siellä ei erottanut materiaalia ja roskaa toisitaan. Kierrätysteemalla oltiin liikkeellä ja pussit, purkit, johdot ja kaapelit saivat uuden elämän punojien käsittelyssä. Palttina ei ole ollenkaan helppoa kuulemma punoenkaan. Kangaspuissa ehkä sittenkin helpompaa. Toimikas taipui hyvin tapetista ja kipsinauhasta ja hexagonia ja tuulimyllyä väännettiin muovisesta pakkausnauhasta. Valmiina teokset olivat upeita- valmistusvaiheessa merkillisiä hapsupuskia. Tälläkin alueella riittää kuulemma ensi vuodeksi vielä haastetta. Tapaamme siis heidätkin.

Valkoista valkoisella

Nyt pitäisi palata arkeen ja sisäistää oppeja käytäntöön. Vielä riittää fiilistelyä kurssipäivistä pitkään ja lisään kuvia vielä ennen juhannusta.

14. kesäkuuta 2011

Päivän kurssit nousussa

Kirjan tekele kurkistaa


Täällä sitä ollaan, Kankaanpään kursseilla. Opettelen kirjansidontaa ja yritän tunnustella eri paperilaatuja, kuitusuuntia. Selän turvotus liittyy lähinnä kirjoihin, mutta kyllä illalla on omakin selkä aikas väsynyt. Jaana ja Anna punovat kierrätysmatriaaleista monenlaista hauskaa. He katselevat kaikkea vähäkin punontaan soveltuvaa "sillä silmällä". Rautalankoja, sähköpiuhoja, tapetteja, maitopurkkeja... Perjantaina selviää lisää.


Kesäkursseilla tapaa kaikenlaisia ihmisiä, ympäri Suomea. Kaikille yhteistä on käsillä tekemisen ihanuus. Ja rajojen etsiminen, pitää kokeilla aina jotain uutta ja ihmeellistä. Sitten pitää vaan uskoa lujasti, että perjantaihin mennessä on jotain opittu ja valmiiksi saatu. Että on kotiväelle sitten kertomista. Joka tapauksessa kesäkurssit ovat selvässä nousussa, niiden arvoa vaan ei voi mitata pörssissä.

12. kesäkuuta 2011

Kesäehtoo

Ihana Picnic Valkeakoskella

Ystävien kanssa tavallinenkin matka voi muuttua ylelliseksi. Kyllä vain! Näin kävi, kun lähdin Valkeakoskelle Maarit Humalajärven näyttelyn avajaisiin perjantaiehtoolla. Ystäväni, joka osaa aina yllättää, oli ottanut retkieväät mukaan ja Myllysaaren museon edustalle kehkeytyi näin kesäinen kattaus. Leivosten koko oli kerrassaan riittävä ja syykin tähän tarjoiluun löytyi- siis muukin kuin helteinen kesäehtoo.

Maaritin näyttely oli ihana. Niin taitavasti tehtyjä töitä harvoin näkee. Käden jälki kertoo rautaisesta ammattitaidosta ja intohimosta tekstiiliin. Hänen pienet kertomuksensa jokaisesta teoksesta antoi paljon ajattelemisen aiheita vielä kotimatkallekin.

Mukava näyttelykohde kesälle. Intoa, innostusta ja ideoita sekä vaan ihmeen ihmettelyä löytyy Valkeakoskelta. Mutta nyt paukkuu ja ukkostaa ensimmäisen kerran tänä kesänä, joten taidan lopettaa kirjoittelun tältä erää. Huomenna matkaan Kankaanpäähän kurssille. Kuvia tuonnempana...


7. kesäkuuta 2011

Terassikausi on alkanut




Terassikankaita

Eilen järjestin pienimuotoisen kankaanpainantasession terassillani. Kutsuin naapurin seurakseni ja ilta sujui vallan rattoisasti. Saimme parannettua maailmaa ja samalla valmistui iso läjä kasviväreillä maalattuja ja painettuja kankaita. Tarkoitukseni oli myös käyttää loppuun Valkeakoskella keitettyjä värejä. Pariin purkkiin jäi vielä kokenilliä ja pajunkuorta ja saarnivaahteraa. Rohkeasti vaan maalaten ja sen suurempia miettimättä. Nämä kankaat voivat päätyä kirjankansiksi ensi viikolla. Tai sitten ei. Tänään kankaat höyrykiinnitetään mehumaijalla- terassilla totta kai!


Matot viimeisteltyinä

Kesän kunniaksi kudoin muutaman maton. Tilaushommia ja korkea aika saattaa homma valmiiksi. Aamulla vielä viimeistelin matot ja ontelokuteella kutomani päärme istuu mielestäni oikein hyvin tähän kokonaisuuteen. Eipä tarvitse asiakkaan sitten mökillään hapsuja oikoa koko kesää. Suosittelen lämpimästi kudottua päärmettä, ei paha tehdä, eikä vie aikaa juuri enempää kuin viimeistellyt hapsutkaan.

Bataattini 7.6.2011

Entäs sitten bataatti! Juu-u. Olen siirtänyt bataatin ulkoruokintaan eli nyt tämä komistus on ollut myös yöt ulkona. Kovasti tämä kasvi versoaa ja tekee luikeroitaan yhä ylemmäs. Tänäänkin se on saanut lämmitellä + 30 asteessa, auringonpaisteessa ja bataatille se on varmaan ihan hyvä lämpötila, mutta kyllä ihmiskehosta nämä helteet vie mehut. Muistetaan siis juoda riittävästi.

Kolvauskokeiluja

Ja vielä yksi pieni kuva kolvauksesta. Vielä en ole pakannut organzaröykkiötä ja paennut Pohjois-Savoon. Eipä ei, mutta juhannuksen tienoissa kyllä. Tämän pikku teoksen tein Sarin kurssilla, tykkään ite.
Lämmintä suvea teille kaikille ja terassitekemistä jatketaan...