30. marraskuuta 2018

Joulualenterin alkuun on vielä hetki

Huomenna se alkaa taas. Joulukalenteri tässä osoitteessa alkaa olla jo perinne. 
Tänä vuonna on ollut semmoista sähläystä koneiden, laitteiden ja painetun tekstinkin kanssa, että saas nähdä miten seuraavat 24 päivää sujuu.
Mutta innokkaana aloitan varsinkin kun olen juuri löytänyt sen juonen tämän vuotiseen kokonaisuuteen.
Olen valinnut itseäni kovin kaukana olevan aiheen. Vain siitä syystä, että ei pääse kyllästymään seuraavien viikkojen aikana. Pitää ottaa haasteita, kerätä vaikeuksia ja elää sillä kuuluisalla epämukavuusalueella. Kaiken sellaisen jälkeen tuntuu joulukin joululta.

Siispä pieni kenraalinäytös 80- luvun muotiin:


Tämä sirosäärinen tyttö esittelee lepakkohihaista neuletta Suuri Käsityökerho 8/1983.
Miten ihmeessä olemme unohtaneet hihamallin, johon saatiin uppoamaan uskomattomia määrä lankaa! Kesäisin niihin saatiin varmaan piilotettua myös "allit" 
Olisinpa ollut jo tuolloin lankakauppias!
Vaikka oikeastaan nyt on ihan hyvä. 

Tarvikkeet: 350 g beigeä, turkoosia, 100 g pinkkiä, tummanharmaata Dale Vamse-, Lorena (SOK)-, Pinguin Confort (kaksinkertaisena) tai muuta tiheyteen sopivaa villalankaa, puikot no 4 ja 7, 40 cm pitkä pyöröpuikko no 4.

PS. ohjetta voi kysellä Vanhasta Elmiirasta