24. lokakuuta 2010

Keskeneräistä?



Ensimmäisessä kuvassa on kaksipäisellä koukulla valmistettu pipo. Eipä kauan kestänyt, kun Helena virkkasi. Ensimmäinen erä koukkuja meni kuin kuumille kiville ja nyt odotamme uutta lähetystä. Koukkua voi käyttää ihan tavallisen koukun tapaan ja virkkausta ja koukkuilua voi yhdistää mukavasti. Tuotekehittely on aluillaan, mutta ideoita syntyy kovaa vauhtia.

Lontoon Stiching and knitting Show´ssa Burmalaisten käsitöiden osastolla näimme ihania vanhoja pirtoja. Niille voisi nyt ripustaa esim. kauniita tekstiilejä. Sellaisenaankin suomalaiseen makuun ihmeen kauniita. Käytetyt käsityökaulut ovat kauniita. Ihmisen käsi jättää kaunista jälkeä niin monin tavoin.

Lontoosta vielä pieni herkkupala. Ihania värjättyjä kankaita ja niistä tehtyjä tuotteita. Pienimmät neulatyynyja ja isoimmat seinätekstiilejä. Upeita värjäyksen ja kankaanpainannan yhdistelmiä. Toivon mukaan saamme keväällä oman kurssin aikaan ja pääsemme irrottelemaan kaikilla "mausteilla". Lontoosta tuli mukaani kolvi, soijavahaa ja kuparilevyjä... Kyseessä siis ihan normitekstiiliopettajan materiaaleja!!

Tänään opistotalolla kokoontuu Keskeneräiset-kurssi. Varsinainen ompeluseura, jossa kaiken maailman keskeneräisiä saatetaan valmiiksi. Onhan siellä tehty ryijyjä, kirjontaa, virkkausta, nimikointia, Qvidi-Miinan takkia, nalleja ja selvitetty jopa matonkuteita. Pientä ohjausta ja rohkaisua kaipaavalle erinomainen sunnuntai-iltapäivä, kerran kuussa. Seuraavat kokoontumiset 21.11. ja 12.12.

4 kommenttia:

Magedin kirjoitti...

Miten minä en ole tiennyt mitään kaksipäisestä koukusta?? Kehitys kehittyy, mutta olen ihan pudonnut kelkasta. Tai siis tietysti tuokin koukku on joku muinainen härdelli? Ehdottomasti haluan kevään kurssille mukaan, jos ei vain mene italicin kanssa päällekkäin!

Maija kirjoitti...

Kyllä tuo koukkuasiakin vielä sulle selviää. Tunisialaisesta virkkauksesta toiset puhuvat. Meillä Loimaalla siitä on tullut kaksipäistä. Kuvastaako se meidän luonnetta vaiko onko kyseessä vain kaksipäisen asian yksinkertaistamisesta... Neuvottelut kankaanpainanta- ja värjäyskurssista ovat jo aluillaan. Kevään kursseista tiedotetaan ennen joulua. Mutta siihenhän on vielä aikaa! Pysykää kanavalla.

Magedin kirjoitti...

Saanko linkittää sun blogisi omille sivuilleni, eli haluatko kävijämäärän kasvavan räjähdysmäisesti ;-)?

Maija kirjoitti...

Räjähdysmäinen kasvu kannattaa kokeilla! Tervetuloa vaan, yritän oppia kaiken aikaa blogittamista. Kaikki tuki ja turva on tarpeen.