23. elokuuta 2012

Silmät ymmyrkäisinä



Loimaan työväenopiston opinto-ohjelma on ilmestynyt ja ensi maanantaina klo 9 kannattaa olla puhelimen luurissa ja tietokoneen näppäimillä, jotta varmistaa oman paikkansa kursseilla. Ohjelmassa on uutta ja tuttua vanhaa, melkein silmät ymmyrkäisinä sitä itse kukin kahlaa ohjelmatarjontaa!  Opettajia jännittää myös, miten kurssit täyttyvät ja löytyykö mukavat ja sopivat tilat kullekin ryhmälle. 

Opistotalon remontti ei liene ihan aikataulussaan, joten pientä uudistusta on ainakin keskustan kädentaitoryhmissä. Uusi paikka löytyi keväällä, kun Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen Käsityökeskus lopetti toimintansa Loimaalla. Lapidus-hallin päädyssä Käsityökeskukselle aikanaan remontoidut tilat laitetaan uuteen uskoon ja siellä kokoontuu opistomme kädentaitoryhmiä. Nyt vain peukut pystyyn, että TÄMÄ remontti on valmis syyskuussa kun opetus alkaa.

Iloinen tieto oli se, että Kojonkulman käsityökahvila voi jatkaa Osuuspankin kerhohuoneella. Mutta olkaa huoleti, jos jonkin kurssin kohdalla vielä lukee Toimipaikka avoin. Kyllä nämä syksyn aikana selvitetään. Ja jos tiukalle menee, aina voimme ensimmäisellä kerralla tehdä vaikka syksyisen kävelyretken ja ihastella luonnon värishowta! Siinä meillä kaikilla on oppimista värien käyttöön. Näitä oppeja sitten työkauden aikana siirrämme kankaille, neuleisiin, virkkauksiin, tauluihin, posliinilautasiin jne.


Kaupungilla ja kaupoissa näkyy jo innostuksen palo opiskeljoissa! Koska alkaa? Mahtaako mahtua? Mitä tehdään ? ja vaikka mitä kysymyksiä satelee opettajille. Maltetaan vielä hetki ja nautitaan vaihtelevista alkusyksyn keleistä.  Vielä yksi mökkireissu ja sitten täytyy ryhtyä todenteolla suunnittelemaan tulevaa...

3 kommenttia:

Hirvikoskelainen kirjoitti...

Hei! Näin uusloimaalaisena olen hiukan hukassa että mikä on Lapidus-halli, ja missä se sijaitsee? Työväenopiston opinto-ohjelma on jo hiirenkorvilla, niin tarkkaan sitä on tullut tutkittua :)

Samalla kiinnostaisi tietää missä Hirvikosken käsityökerho kokoontuu, jos vaikka itsekin uskaltautuisin sinne näpertämään jotain... Teihin loimaalaisiin on niin vaikea tutustua, kun ei ole täällä töissä, täytyy kokeilla kaikki keinot :)

Maija kirjoitti...

Hei hirvikoskelainen. Semmoisia me olemme- loimaalaiset. Vaikeasti ystävystyviä, mutta ehdottomasti paras tapa löytää ystäviä on tulla opiston kursseille. Näin on niitä ystävyyssuhteita ennenkin löytynyt. Hirvikosken käsityökahvila kokoontuu Telkäntien kerrostalon katutason kerhohuoneessa. Ikkunassa on mm. MML:n mainoksia. Rohkeasti mukaan joukkoomme.
Lapidus halli sijaitsee kantakaupungilla, kun Turuntie muuttuu sillan jälkeen Tampereentieksi jatka vielä vajaa kilometri ja oikealla näet vanhan teollisuushallin, jossa on monenlaita toimintaa. Kirpputori, duuniparkki ja entinen Käsityökeskus, jonka tilat siis opistomme sai käsityökeskuksen lopetettua toimintansa Loimaalla. Ikkunan yläpuolella taitaa vielä nytkin olla teksti KÄSITYÖKESKUS. Niissä tiloissa on todella monipuolista toimintaa tulevana työkautena. Lyhytkursseja ja myös niitä koko kauden pituisia. Lämpimästi tervetuloa uusloimaalaiset ja vanhat kans!

Maija kirjoitti...

Ja nyt siis maanantaina näppäimille ja rohkeasti mukaan!