18. marraskuuta 2010


Sininen räsymatto Vesikoskitalon kutomolta

Vauhdikas viikko takana ja blogipäivitys on jäänyt vallan tekemättä. Vesikoskitalon ihania tuotoksia syntyy koko ajan, mutta sen verran vipinää riittää opettajallakin, ettei energiaa meinaa riittää enää kotosalla... Vaikka marraskuussa syntyneenä väitänkin, että tämä on vuoden parasta aikaa, ei työn saatto ( kuten äitini tapaa sanoa) ole ihan parhaimmillaan.
Huomenna laitan uusia hienoja kuvia. Pysykää kanavalla....

11. marraskuuta 2010


Mallasleipä Kodin Pellervon mukaan

Onkohan olemassa naisjoukkoa, missä ei jossain vaiheessa ryhdytä puhumaan resepteistä ja leivonnaisista. Vuosien varrella olen saanut kädentaitoryhmissä maistaa uskomattoman hienoja herkkuja ja jaettavana on ollut myös reseptejä. Kävipä tässä syksyn mittaan, että selailin Kodin Pellervoa, jossa oli houkuttelevia kuvia räsymatoista. Mutta kuinkas ollakaan, myös leipäreseptejä! Muistattehan sen saviruukun, joka on nyt pölyttymässä ylähyllyllä? Keittiöjakkara alle ja kiivetkääpäs nyt heti hakemaan savipata esille. Kodin Pellervossa, Tammikuu 2010 on aivan ihastuttava mallasleivän ohje. Testattu on ja leivän rakennekin on onnistunut.
Tällä viikolla olen saanut maistiaisia myös amerikkalaisista suklaahippukauraleivistä. Valmistautukaa kädentekijät leipomalla Isänpäivään.

Pistäydyin Seijan piirissa ja siellä vasta tuotekehitystä on. Ajatelkaas nyt; kirjottu pöytäliina, joka tulee täsmäkäyttöön. Liinan esiteltiin "lehdenlukuliinana". Tietysti. Tummalla pellavakankaalla ei tule heti näkyviin painomusteet! Hieno oivallus.



Lehdenlukuliina

10. marraskuuta 2010

Vilinää vilskettä






Huovutettu laukku

Lumimyräkän jälkeen taas liikkeelle. Vesikoskitalon kutojat ovat ehtineet kutomaan jo kymmeniä metrejä ja osalla on menossa jo toimen loimi! Verhoja, liinoja, laukkukankaita ja ties mitä. Kyllä kutomoltakin valmistuu joululahjoja!
Tänään varmistan, että nuttu on oikein päin päällä. Eiköhän se onnikin hymyile.

7. marraskuuta 2010

Hattumainen juttu




Näyttävät hatut

Kyllä kannatti pistäytyä vielä sunnuntaina kopioimassa tilkkuryhmälle ohjeita. Samalla tulin "kurkistaneeksi" huovuttajien maailmaan. Kurssilla oli syntynyt näyttäviä hattuja, tossuja ja huippuhienoja laukkuja. Laukkujen viimeistely jäi varmaan vielä kotihommiksi, mutta kerrassaan ihania ja varmasti uniikkeja!



Nuottilaukku perjantaina...

Nuottilaukku sunnuntaina !

Moni kurssilainen varmaan innostui huovutuksesta ja saattaapi muutama joululahjakin syntyä huovuttamalla. Toivottavasti näitä laukkuja ja hattuja nähdään Loimaan katukuvassa. Ovat kyllä semmoinen väri-ilotulitus, että oksat pois.

Mutta tahti sen kuin kiihtyy ja opistotalon viikonloppukurssit keräävät ihmisiä kädentaitojen äärelle. Ainahan voisi yrittää vaikka sellaista joulua, että kaikki joululahjat olisi itsetehtyjä! Eräässä perheessä oli kuulemma nuorimies nimittänyt tätä vaihtoehtoa "analogiseksi" jouluksi... Hmm. Digitaalinen olisi varmaan se toinen vaihtoehto. On hyvä kun on vaihtoehtoja. Ja siihen toiseen apua tarjoaa opiston kurssit. Tervetuloa.

5. marraskuuta 2010

Huovutuskurssilla

Neulahuovutusta


Ihanat villat

Viikonlopun huovutuskurssilla kävi melkoinen huiske. Kävin katsomassa kun opiskelijat olivat ensimmäisen tunnin jälkeen valinneet villat ja kovalla tohinalla osa jo huovuttikin. Valmistumassa on ainakin tossut, kasseja, huivi ja koruja. Sunnuntaina on ihan pakko mennä kurkistamaan... Värikäs marraskuu on juuri nyt käsillä.

4. marraskuuta 2010

Nuttu nurin- onni oikein

Keittiön kaunistus

Pitipäs sattua! Kun suuri osa ihmisistä on tehnyt jo vaikka mitä aamuyhdeksään mennessä, minä vasta herättelen itseäni. Iltatyö teettää semmoisen rytmin. Mutta eilen aamulla se sitten tapahtui: painelin hommiin nuttu nurinpäin! Oli meillä hauskaa kudontaryhmässä, kun Tuula huomautti, että "onks sulla paita väärinpäin?" No äkkiäkös se oli käännetty ja naurun kera jatkettu hommia.

Tapaus kertoo paljon siitä, miten hauskaa ja arkista voi opiskelun lomassa olla. Harmittamaan olisi jäänyt, jos vasta iltayhdeksältä olisin huomannut, että koko päivä meni nuttu nurinpäin!

Nautitaan pimeästä ja sytytetään viikonloppuna kynttilät.
Onni oikein ja nuttu vaikka sitten nurinpäin. Kaikki sallittua.

31. lokakuuta 2010

Melkein marraskuu

Menossa vai tulossa ?

Niinpä niin. Kovin usein sitä joutuu tilanteeseen, jossa ei tiedä onko sitä menossa vaiko tulossa. Tämä kuva on euralaiselta alpakkatilalta, jossa kävin perjantaina. Lankakaupat esittelevät meille mitä ihanampia uutuuslankoja, alpakkaa, merinovilla, silkkiä, soijaa, opossumia ja vaikka mitä. Nyt olen ainakin päässyt tunnustelemaan alpakkaeläimen ihanaa turkkia! Lankoja voi sitten käydä hiplaamassa vaikka Tampereen Kädentaidot messuilla.
Tänä vuonna emme järjestä opiston kanssa reissua messuille. Sen sijaan kannattaa jo nyt reipastua ja ilmoittautua kevään kursseille. Tammikuussa alkaa Neule ja virkkaus-kurssi, jolla voi palauttaa mieleen sukan tai vanttuun kavennukset, palmikot, pylväät, pitsit ynnä muut kommervenkit, jos ovat sattuneet unohtumaan. Ja jos ovat vallan uusia asioita; Leena kyllä opastaa ihan kädestä pitäen.


Virkattu ja neulottu pipo


Pylväillä virkattu asuste

Tämä ihanuus on kuvattu Inside Crochet magazine issue 7. Lehdessä on mielenkiintoisia ja vähän erilaisia virkkauksia kuin tutummissa lehdissä Suomessa. Ostin muutaman lehden Lontoon reissulta ja sanakirjan ja virkkuukoukun avulla ohjeetkin toivottavasti selviävät!