14. joulukuuta 2018

14. luukku

Muoti + kauneus 5/1980

Viikonloppu aluillaan. Tänään on Joukon nimipäivä. Nyt suurin joukoin joulua kohti. Lauantaina voisi laittaa kotiin joulun. Koko joukko turhaa tavaraa laitetaan piiloon katseilta. Joukkohysteriaa ei kannata kuitenkaan aloittaa. Siivota vaan sen verran kuin jaksaa ja lopettaa ennen kuin tulee hiki. Eräs hyvä ystävänikin lopettaa kuntoilun ja liikunnan vähän ennen kuin tulee hiki, koska hiki on niin epäkäytännöllistä. Mielestäni oikein oiva sääntö ruumiinkulttuuria harrastavalle. Jos vaikka olisi hankkinut mukavat uudet lenkkivaatteet. Ei kai niitä heti halua hikeen tuhrata? Kulkee vaan sen verran, kuin hyvältä tuntuu, veren maku suussa ei tunnu hyvältä edes hammaslääkärissä.
Nämä joulukalenteriaiheet aiheuttavat aina marraskuulla pientä päänvaivaa. Tällä viikolla sain kyllä loistavan idean ensi vuodelle. Se liittyy liikuntaan. Maailma on väärällään erilaisia liikuntamuotoja. Kovin montaa en ole kokeillut, mutta muistan ainakin, että tamburiinin tahtiin koikkelehtiminen jumppasalin nurkasta toiseen ei ollut minun juttuni. Sen jälkeen kokeilin kerran sauvakävelyä ja kuminauhajumppaa. Kun nekään eivät napanneet ja ostin jumppapallon. Annoin sen miniälle - hän tietää mitä sillä tehdään, minä en.
Mutta tämä siis mahdollisesti jo ensi vuonna. 
Ja neuleasiaa vielä lopuksi. Mahtaakos tuo neitokainen kuvassa olla Laila Snellman? Jotain samaa paparazzimallimamman kanssa mielestäni on. Koko joukko jouluja on Lailallekin kertynyt, 62 kpl tänä vuonna. Itse neule on Eija Leppälän suunnittelema ja ihanan paksu. Lämpimät sävyt ja ainaoikein-neule tekevät siitä muhkean. Sen alle voi piilottaa muutaman joulukilon ja miettiä tammikuussa alkavaa liikuntamuotoa...

Tarvikkeet: 500g violettia, 150 g punaruskeata, 50 g tummanvihreätä ja 50 g vaaleanvihreätä Dale Vamse- lankaa, puikot n:o 5 ja 5½, pyöröpuikot n:o 4

Ei kommentteja: