19. syyskuuta 2010















Ensimmäinen viikko takana ja opiskelijat ovat innolla täyttäneet opintoryhmiä. Pientä hiomista vielä riittää, että kaikille löytyy oma paikkansa. Opettajana on aina erityisen iloinen kun opiskelija on valinnut jonkin uuden kiinnostuksen kohteen. Ja ihan yhtä tärkeää on, että ne "vanhat" jatkavat. Samoin lienee meidän opettajien kanssa, hienoa kun saamme uutta ilmettä opettajakaartiimme, mutta kiva kun vanhatkin jaksaa.
Viikonloppuna opistotalolla kokoontui kaksi kurssia. Pihakoristeita betonista ja kalligrafia. Vanhan talon kellarissa oli tunnelmaa, kun betonimaakarit sekoittivat betonia ja intoa puhkuen kertoivat suunnitelmistaan ja tekemisistään!
Kerrosta ylempänä aloitimme kalligrafian alkeista. Vivian kertoi historiallisista tyyleistä ja harjoittelimme viivan vetoja 2 mm terällä.

1 kommentti:

Magedin kirjoitti...

Vihdoinkin päivitystä! Kuka piti betoniporsaskurssia? Olen ihan pihalla kaikista kursseista, kun en edes uskalla vilkaista ohjelmaa, ettei alkais tehdä mieli suhata joka paikkaan. Muista nyt sitten myös taideseuran vuosinäyttely lokakuussa... Muistin muuten juuri, että minun piti ruveta käymään latinan kurssilla, ounou!