25. helmikuuta 2012

Lomaillen Loimaalla


Minkähän tekosyyn keksisi. Vai jättäiskö keksimättä. Joka tapauksessa viimeisestä jutustani on jo omasta mielestäni luvattoman pitkä aika. Kevään tulo on jo ihan selvä. Helmikuu taittuu kohta maaliskuulle ja siinä sanassa on se sellainen lataus, että mämmi, keltainen, pajunkissa, ikkunanpesu, aurinko ja autokuume!
Luulen selviäväni vielä tästäkin keväästä ilman suuria vammoja ja ainakin ikkunanpesu ja autokuume on helposti taltutettavissa.

Tällä viikolla opistomme on lomaillut. Suuri osa opettajista pitää paussia ja ensi viikolla alkaa se viimeinen rutistus ennen kesälomaa. Keväällä on tulossa muutama herkkupala käsintekijöille: kevättilkkuilua, mosaiikkia ja kevätpunontaa. Viikonlopun kurssit valmistavat hetkessä kevään odotukseen ja piristävät niin mieltä kuin kotiakin! Ilmoittautukaa nyt ihmeessä. Tai netissä.

Itse kävin virkistäytymässä Valkeakoski-opiston kurssilla parina viikonloppuna. Kankaisten kirjojen tekeminen oli aluksi aikas tahmeaa , eikä oikein saanut ideasta kiinni, mutta sitten siihen ihan hurahti. Nyt pitäisi vaan saattaa keskeneräiset loppuun, jotta voisi innostaa kirjojen tekemiseen oman opiston väkeä. Jos ei nyt niin aikanin ensi kaudella.

Ja se ensi kausi onkin mielenkiintoinen. Muutoksia taas ja epävarmuutta. Mutta sitä kai tämä elämä on. Sen sietäminen on oma taiteenlaijnsa. Mutta olkaa huoleti, meillä ei sentään kutojia heitetä pois opistosta, niin kuin Turussa tuntuu olevan meininki! On se merkillistä, miten kaikki voidaan muuttaa euroiksi ja neliöiksi. Miten on luettavissa ja tilastoitavissa hyvä olo, vireys, yhteisöllisyys, kestävä kehitys, kauneuden taju, inspiraatio, haasteellisuus ja hyvä seura? Sen lisäksi, että tätä kaikkea tarjoavat opistojen kurssit, kädentaitojen kurssilla saadaan vielä kauniita tuotteita aikaiseksi. Voi jospa saisimmekin kaupunkien päättäjiä kursseille ja tajuamaan, että teemme tärkeää työtä... Heitä kiinnostavat enemmän neliöt ja eurot. Ymmärtäähän sen, että niistä taytyy pitää hyvä huoli, mutta joskus päätöksiä tulee varmaan tehtyä, tietämättä niiden vaikutusta ihmisen ja kuntalaisen hyvinvointiin. Kaikkea ei voi mitata. Mutta mittaan silti omalla asteikolla 1-10

Talviloman pituus 10
Vaikuttavuus 10
Euroja 2
Inspiraatioaste 8
Vireys 5
Yhteisöllisyys 8
Kestävä kehitys 5
Haasteellisuus 6
Kauneuden taju 9

Tänä iltana Midsommerin murhat ja jotain pientä kirjan ompelua sohvalla! Toinen vaihtoehto olisi Hurrikaanien peli, mutta semmoinen yhteisöllisyys ei sovi tähän loman loppuun, ehkä sitten loppupeleissä....


Poppanaa ja helmiä


Vanhan mallin mukaan tehdään keinutuolinamattoja

Maanantaina innolla taas töihin. Silloin on loma tehnyt tehtävänsä ja kevät saa tulla.

8. helmikuuta 2012

Talven viemää


Vaihe 1


Vaihe 2


Vaihe 3

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viimeisestä kirjoittelusta. Kiireen tai ajan puutteen syyksi on asiaa turha laittaa. Aikataulutus vaan on mennyt poskelleen. Puuhaa riittää opiston ryhmissä ja väliajoilla uusien ideoiden ja mallien tutkimiseen ja etsimiseen. Molemmat ruokkivat toisiaan. Latasin viime viikolla ihania virkkausohjeita netistä ja eilen pureuduin englanninkieliseen sanastoon. Koukku kädessä siitäkin selviää suurin osa. Mutta vaikeammat ohjeet taitaisivat olla suomeksikin ylivoimaisia...

Opettajalle on aina ilo, kun saa opiskeljat innostumaan. Tammikuun alussa aloitti tilkkuryhmässä opiskelja, joka ei ole koskaan tilkkuillut. Perustekniikoiden opettelua, leikkurin ja viivaimen käyttöä ja sen semmoista. Puhuttiin siitäkin, että toistoilla saa kehitettyä rutiinia ja välineet tulevat tutuiksi. No eikös tämä innokas ryhtynyt sitten leikkaamaan värjättyjä kankaita! Maanantaina hän ilmestyi paikalle ihanan värikkään tilkkupakan kanssa ja siitä sitten ryhdyimme yksissä tuumin kokoamaan väri-iloittelua luokan pöydille. Katso kuvat!

Tapasin tilkkuilijan eilen (tiistaina!) ja palat oli kuulemma jo ommeltu yhteen. 8x23 palaa on 184 palaa. Juupa juu. Onneksi keväällä on vielä värjäyskurssi, voidaan sitten täydentää väripalettia seuraaviin projekteihimme.

Tänään aurinko paistaa kauniisti ja lumipeite kimmeltää. Päivät ovat jo pidentyneet niin, että töihin lähtiessä on valoisaa. Kevät tulee taas kuhinalla. Maanantaina keskustelimme jo kevätnäyttelystä....