30. elokuuta 2011

Tutustumisia

Opinto-ohjelma 2011-12

Tässä se nyt on. Uusi uljas opinto-ohjelmamme. Se on uudistunut sekä ulkoa että sisältä. Uusia mukavia kursseja tarjolla, uusia opettajia ja uusia kokoontumispaikkojakin. Olkaapa tarkkoina, tutustuessanne tarjontaan, sillä vanha tuttu kurssi saattaa löytyä vallan uuden katon alta. Vaikka opistotalomme saakin uuden katon, meille opistolaisille jää entistä vähemmän tilaa talossa. Remontti on vieläkin kesken, mutta omat tilamme eli opiston ykköskerros saadaan kovalla loppukirillä ja siivouksella opistolaisten käyttöön 19.9. alkaen.

Samasta opinto-ohjelmasta löydät myös Auranlaakson kansalaisopiston 2011-12 tarjonnan. Mikäänhän ei estä (eikä ole koskaan estänytkään) osallistumasta muun kuin oman kunnan tarjoamiin kursseihin. Kannattaa tutustua siis...

Muutoksia on opistossa ollut viimeisen kahden vuoden aikana tosi paljon. "Vanhat starat", Erkki, Seija ja Ulla eläköityivät vuoden välein. Viimeisimpänä Ulla, jonka läksiäisiä juhlistettiin tänään kakkukahveilla. Seniorit tuntuivat kyllä olevan ihan iskussa tänäänkin!
Samoilla kahveilla tutustuimme myös uuteen kieltenopettajaamme ja hän tietysti uuteen työpaikkaansa. Ulla opasti hänet talon tavoille ja vahdinvaihto tapahtui hyvässä hengessä.

Ilmoittautumiset Loimaalla alkaa siis ensi maanantaina klo 10. Tutustuminen opinto-ohjelmaan kannattaa. Kurssimaksut lähetetään opiskelijoille, eikä opettajat enää kerää opintomaksuja. Kun ilmottaudut kursseille, mieti kannattaako ottaa aktiivikortti tälle kaudelle. Tilaa aktiivikortti 30.10. mennessä ja voit osallistua edullisesti niin monelle kurssille kuin haluat! Katso tarkkaan ohjeet opinto-ohjelman sivulla 5.

Tiedotukset päättyvät tähän...

21. elokuuta 2011

Ehtii, ehtii - hyvin ehtii!

Ihanat siniset ideat Jokiläänin kevätnäyttelyssä

Kesä ei suinkaan ole vielä ohi. Elokuussa ehtii vielä laittaa alulle kesäkäsityön, jos ei vielä ole ehtinyt. Katsokaapas nyt vaikka tuota sinistä virkattua mattoa. Afrikkalaisen kukan mallia voi soveltaa moneen materiaaliin. Trikookuteesta virkattuna siitä tulee vallan viehättävä pikku matto. Ja jos kauniita kesäpäiviä riittää, saapi siitä isommankin. Virkkaus ei ole säästä kiinni. Yhtä rentouttavaa se on ulkona auringonpaisteessa kuin sadesäällä sisällä pirtissä.

Vähitellen on ryhdyttävä jokavuotiseen siivousurakkaan työhuoneella. Kesän aikana ilmestyneet alan lehdet, leikatut lehtileikkeet, kursseilla otetut valokuvat, sekalaiset kokeilut ompelukoneen kanssa ym. ym. olisi syytä järjestää lähtökuntoon. Kuukauden päästä kun alkaa taas opiston hommat täysillä. Ihmettelen vaan kuka kumma kiilasi näyttelyn järjestämisen Turun Gullkronan Gallerii Campuksessa tähän väliin?

Ihan oikeesti siis 5.-29.9.2011 mulla on näyttely Turussa em. paikassa. Ensi viikolla valmistelen näyttelytyöt kuntoon ja vasta sitten työhuoneen siivous....

Aurinkoisia puintikelejä ja virkkausintoa.

16. elokuuta 2011

Ystävien viikko

Tämäkin nähdään vielä valmiina

Viime viikko osoitti karulla tavalla, että ystävien tuki ja apu on joskus ihan korvaamaton. Onneksi olen saanut hyviä ystäviä ja toivottavasti voin joskus olla heille yhä suurena apuna, kuin he ovat nyt olleet minulle. Asiat heittävät joskus niin lujasti häränpyllyä, että omat tiedot, taidot ja ennenkaikkea voimat eivät meinaa enää riittää. Mutta vanha totuus "peruuksille potkimisesta" toimii. Ainakin se toimi minun kohdalla. Yhtäkkiä sitä huomaa taas touhuavansa kuin ei mitään. Kaverit auttaa ja siitä suuri kiitos heille.

Pääsemme kuin pääsemmekin odotetulle Boråsin matkalle ja Väv- messuille syyskuussa! Sieltä me opettajat ja opiskelijat saamme varmaan hienoja ideoita ja oivalluksia kotimaiseen tekemiseen kudonnan ja muun kädentaidon alueella. Loimaalaiset ja turkulaiset löysivät yhteisen sävelen ja pelkästään yhteinen reissunteko tuottaa jo uutta ja reipasta mieltä tulevaan työkauteen.

Työkauden alkuun Loimaalla on vajaa viisi viikkoa. Vielä pitää paljon tapahtua opistotalolla, jotta ensimmäinen kerros on opiskelijoiden ja opettajien käytössä. Luvattu on ja loppukiriä nyt vaan odotellaan. Paljon on ryhmille saatu uusiakin toimipaikkoja kouluille.

Ilmoittautuminen opiston kursseille alkaa 5.9. klo 10-18. Ilmoittautua ja kursseihin tutustua voi myös Hirvihovin messuilla 9.-10.9. Sinne tuomme osastollemme uusia houkutuksia. Messuilla olemme myös vastaamassa kysymyksiin ja ainahan voi esittää uusia kurssitoiveita, keväälle tai seuraavalle työkaudelle. Tapaamisiin.

8. elokuuta 2011

Nokkossoppaa ja ruostevärjäystä

Nokkoskeitos ja pihlajapastaa

Kuvassa ei ole mitään syötävää. Isommassa kattilassa keitetään nokkosia ja siitä saadaan väkevä väriliemi. Kun väriliemeen lisätään vielä puretus- ja paksunnosaine, saadaan pasta. Ei siis ollenkaan syötävää makaroonia vaan painopasta, jolla sitten maalataan ja painetaan kuvioita kankaalle. Näin nämä termit mukavasti sekoittuvat. Kun värilemiä, pastoja ym. säilytetään on syytä varmistaa, että merkitään purkkien päälle "ÄLÄ SYÖ". Tosin eivät ne kovin herkullisilta ja houkuttelevilta näytä eivätkä tuoksu. Kesällä näitä hommia on mukava tehdä ulkosalla ja auringonpaisteessa.

Naapuriin päin oleva pyykkiteline on aina riski. Oma pyykkitelineeni on vain yhden naapurin nähtävissä ja hän on tottunut ja ymmärtää erinomaisen hyvin. Milloin siellä roikkuu matonkuteita, lankavyyhtejä, kangasriekaileita ja nyt tänä kesänä näitä kasviväreillä painettuja ja maalattuja kankaita. Muutamia ruostevärjäyksiä ja värjäyskokeiluja on ollut myös pyykkinarunäyttelyssäni.

Tappausteline ahkerassa käytössä

Kesämatot pesussa ja muutenkin kotisiivous taitaa olla kesälomalla. Mutta erinomaisen painopöydän voi taikoa vanerilevystä ja matontappaustelineestä. Mukavaa tuntienvalmistelua syksyn maalaus-ja painokurssille. Jatkukoon hyvät kesäkelit vielä pitkään!

5. elokuuta 2011

Lähestyy, lähestyy...

Tilkkutekniikan saloja esitellään

Opistojen ohjelmat alkavat olla jo netissä ja painettuina tuota pikaa jo postissakin. Mitäs luulette, että opettajat ovat kesän aikana hommailleet? Niinpä. Lomailtu on ja matkusteltu. Useimmat meistä ovat myös kurssittaneet itseään uusiin taitoihin. Sekään ei ihan riitä, taitoja pitää harjoitella vielä paljon, ennenkuin vinkit ja kommervenkit selviää.
Kolme Loimaan työväenopiston opettajaa laittoivat kesän kunniaksi kaupan pystyyn. Voit tutustua Vanhaan Elmiiraan blogiosoitteessa vanhaelmiira.blogspot.com.
Tekemisen tarve on kova ja kesällä tehdään niitä talven aikana muhineita ajatuksia valmiiksi. Tai ainakin vähän sinnepäin. Niinhän se on opiskelijoillakin. Kun heitä tapaa turulla ja toreilla, heti kääntyy puhe opiston tarjontaan ja tuleviin kursseihin. Syyskuussa, kun säilönnät, sienestykset ja marjastukset on saatu tehtyä, on mukava lähteä opiskelemaan opiston kursseille. Samalla alkaa talven mittainen sosiaalinen kanssakäyminen harrastajakavereiden kanssa.