2. marraskuuta 2011

Ajatuksia marraskuussa


Ihastuttava asetelma mattotehtaalla

Kylläpäs on vierähtänyt aika viime kirjoittelusta! Viikot ja viikonloput täyttyy opiston kursseista ja väliajat huokaistaan kotosalla. Tuntuu, ettei mitään ylimääräistä tai uutta ehdi viikkoihin järjestää. Mutta joskus käy tuuri ja asiat hoituu kummemmin itse niitä järjestämättäkin. Viime viikon perjantaina olin opiston arviointikoulutuksessa Raisiossa. Ja mukava sattuma oli, että Raision tilkkuajien näyttely oli vielä silloin avoinna ja pääsin samalla reissulla ihailemaan tilkkutöitä. Upeita tuotoksia. Näyttely oli jo tuolloin kerännyt yli 900 vierailijaa, eikä ihme. Kädentaitajien töitä jaksaa aina ihailla ja ihmetellä.
Kamera oli tietysti kotona ja räpsäilin (luvan kanssa) kännykällä kuvia tuosta näyttelystä. Nyt ei puutu muuta kuin se jonkin moinen johto, jolla kuvat saisi kännykästä koneelle... jonain päivänä se löytyy. Varmasti.

Käsityöryhmissä eri puolilla Loimaata on kova virkkaus- ja neuleinnostus meneillään. Osa syynä on varmaan huippuhieno lankakauppa torin varrella Rouva Pyry. Siinä kalpenee monet isommankin kaupungin kaupat ja neulekahvilat, kun Rouva Pyry pistää tuulemaan! Ihania lankoja ja upeita innostavia ideoita ihan käsinhiplattavaksi. Innostus jatkuu opiston ryhmiin ja langat ja mallit vaihtuvat tiuhaan. Ideoita voi kurkistaa Liv-kanavan Neulontakerhosta ja viime torstaina kurkisteltiin opiskeljoiden kanssa myös nettimaailman herkkuihin. Vielä kaksi kertaa Opintien koululla kokoontuva Kaksi nurin, netti oikein- kurssi antaa hyviä eväitä käsityön ja internetin yhdistämiseen. Seuraavat kokoontumiset ovat pe 11.11. ja to 8.12. Vielä mahtuu.

Käväisin tänään illalla opistolla. Siellä oli joukko innokkaita kurssilaisia. He opiskelivat tinalankapunontaa Leenan opastuksella. Hienoja rannekoruja oli jo syntynyt melkein kaikilla ja lisää hienouksia oli tulossa. Tosi mukava uusi kurssi. Ja kuten niin moni kurssi tänä syksynä - mukavasti porukkaa oli koolla.

Joululahjavalmistelut alkavat olla kuumimmillaan. Tontut kurkkii jo. Kai se tonttu vei sen kameran johdonkin...

Ei kommentteja: