22. toukokuuta 2013

Kevään tuloa ei voi estää

Kalenteri kertoo, että toukokuu on lopuillaan. Kouluissa käy tohina ja kuhina. Olen saanut siitä oman osani, kun olen seurannut Loimaan koulun tekstiiliopiskelijoiden kevättä. Onnen ja pettymyksen kyyneliä näkyi käytävillä tänäänkin. Jännityksen purkautuminen on herkkä laji. Ja minä, jos kuka kyynelehdin mennen tullen!
Onnistuminen on iloinen asia, mutta elämä opettaa, että aina ei voi onnistua eikä sekään ole maailman loppu. Niin yksinkertaista sanoa, mutta eipä se viime kesänä itseänikään paljon lohduttanut... (että jaksankin vielä-ääh)

Mutta Lontoon ja Dublinin matka onnistui ja laitan vielä tunnelmakuvia reissusta.



Onneksi myös englannin kielellä....


Ihanaiset kevään kukkaset


Ja Fassetin väri-iloa!

Koululla oli kasviväripainanta-kurssi, joka päättyi eilen illalla. Keittelimme innokkaina yhteensä 30 eri värikeitosta ja vaikka emme ihan Fassetin kaltaiseen värikylpyyn emme yltäneet, hauskaa oli ja elokuussa saamme jatkoa. Muutama herkkukuva tähän loppuun. Ja sitten vaan jaksamista koululaisille ja opettajille viimeiseen viikkoon. Ja onnea kaikille ammattiin valmistuville - tutkinto on aina saavutus!


Mustikkahilloa vai kokenillia?


Kiemuroita huivikankaalla

Komiat värikartat jokaisesta 30 värikeitoksesta! Kiitos kurssilaisille.

Ei kommentteja: