23. joulukuuta 2010

Ennen joulua- pikkujoulu


Joukkoryhmätyökatukuvapalapeli-pikkujoulutehtävä


Ennen tätä isoa joulua vietimme Jokioisilla pikkujoulua tekstiiliopettajien voimin. Kolmen opiston voimanaiset kokoontuvat pari kertaa vuodessa ja erilaiset kädentaidot ja työelämän muutokset kirvoittavat aina kielenkannat ja juttua piisaa. Tämän vuoden pikkujoulun teema oli Lontoo. Olimmehan Tiinan kanssa tehneet visiitin lokakuussa miljoonakaupunkiin ja tuliaisia ja kuulumisia oli mukava kertoa kollegoille.
Tiinan kanssa laadimme myös pikkuisen ennakkotehtävän jokaiselle. Katukuva Lontoosta suurennettiin 50x50 cm kokoiseksi, palasteltiin 10x10 paloiksi ja jokaiselle lähetettiin yksi pikkupala kutsun mukana. Ohjeet olivat yksinkertaiset; tee kuvan mukainen ja kokoinen teos valitsemallasi tekniikalla ja tuo mukanansi pikkujouluun.
Valmiita teoksia oli syntynyt ihan kiitettävästi, olihan kaikilla todella kiireinen aika joulukurssien järjestelyineen ym. Pikkujoulussa sitten kokosimme kuvan uudelleen 25 palasta ja kuvassa näkyy hieno lopputuloksemme.
Upeita tekniikoita oli käytetty luovasti. Paloissa oli nypläystä, tilkkutyötekniikoita, virkkausta, maalausta, kollaasia, neuletta, kudontaa, huovutusta... Kiitos kaikille ahkerille ja innokkaille opettajille. Ryhmätyössä on voimaa ja opistojen välinen keskustelu ja ideoiden vaihtelu tuo jokaisen työhön taas uutta potkua.


Alkuperäinen katukuva Lontoosta

Ei kommentteja: