8. helmikuuta 2012

Talven viemää


Vaihe 1


Vaihe 2


Vaihe 3

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viimeisestä kirjoittelusta. Kiireen tai ajan puutteen syyksi on asiaa turha laittaa. Aikataulutus vaan on mennyt poskelleen. Puuhaa riittää opiston ryhmissä ja väliajoilla uusien ideoiden ja mallien tutkimiseen ja etsimiseen. Molemmat ruokkivat toisiaan. Latasin viime viikolla ihania virkkausohjeita netistä ja eilen pureuduin englanninkieliseen sanastoon. Koukku kädessä siitäkin selviää suurin osa. Mutta vaikeammat ohjeet taitaisivat olla suomeksikin ylivoimaisia...

Opettajalle on aina ilo, kun saa opiskeljat innostumaan. Tammikuun alussa aloitti tilkkuryhmässä opiskelja, joka ei ole koskaan tilkkuillut. Perustekniikoiden opettelua, leikkurin ja viivaimen käyttöä ja sen semmoista. Puhuttiin siitäkin, että toistoilla saa kehitettyä rutiinia ja välineet tulevat tutuiksi. No eikös tämä innokas ryhtynyt sitten leikkaamaan värjättyjä kankaita! Maanantaina hän ilmestyi paikalle ihanan värikkään tilkkupakan kanssa ja siitä sitten ryhdyimme yksissä tuumin kokoamaan väri-iloittelua luokan pöydille. Katso kuvat!

Tapasin tilkkuilijan eilen (tiistaina!) ja palat oli kuulemma jo ommeltu yhteen. 8x23 palaa on 184 palaa. Juupa juu. Onneksi keväällä on vielä värjäyskurssi, voidaan sitten täydentää väripalettia seuraaviin projekteihimme.

Tänään aurinko paistaa kauniisti ja lumipeite kimmeltää. Päivät ovat jo pidentyneet niin, että töihin lähtiessä on valoisaa. Kevät tulee taas kuhinalla. Maanantaina keskustelimme jo kevätnäyttelystä....

2 kommenttia:

Magedin kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää! Vaikken näistä virallisista päivistä niin perustakaan...;-). Ystävä kumminkin suhaa vaikka taksina tarpeen tullen ja keittää silmät puolitangossa kahveet väsyneelle matkaajalle.

Maija kirjoitti...

Mistä tunnistat ystävän...Kuppi kahvia, ajasta ja paikasta riippumatta! Hyvää ystävänpäivää!