7. joulukuuta 2018

7. luukku


Eevaneule n:o7/ 1980

Nyt meinasi tulla kiire. Eilisistä juhlista tuskin on selvinnyt, kun on taas perjantai. Sama meno jatkuu tänäänkin. Eli television ääreen kiireellä. Tänään seurataan Vera Stanhopea, tuota tyyli-ikonia saarivaltakunnasta. Vera ei muotia seuraa. Jos kerran on ostanut ( perinyt?) hyvän öljykangastakin ja kumisaappaat, on turha vaihtaa tyyliä kevyempään. Kellohelmainen puolihame puolisääreen ja neuleliivi. Väri on varma, mutta epämääräinen. Ehkä maastoon sopivat parhaiten juuri nämä vihertävänkukertavanruskeat. Sanalla sanoen, elegatti!
Neuleissa on muotivirtauksia, kuten olemme nähneet. Mutta aika ajoin nousee framille klassikot. Tänä vuonna lankakauppias on huomannut islantilaisneuleiden olevan suosiossa. Muutama vuosi sitten taisi olla norjalaisneuleiden vuoro ja ihan varmaan pian nousee pintaan ihana valkoinen klassikko; irlantilaisneuleet!
Eevaneule julkaisi koko perheen irkkuneuleet loppuvuodesta 1980. Vajaan neljänkymmenen vuoden aikana ohjeita on esiintynyt tasaisin väliajoin. Mutta kun sen kerran tekee kunnon materiaaleista, aikaa ja vaivojaan säästämättä, voi sen pukea päälleen yhtä ylpeänä kuin Vera S. takkinsa. Elegantisti.

Materiaalit: Pinguin Confortable Fin- lankaa (55% villaa 45% akryylia)-Lanka käytetään kaksinkertaisena. Puikot n:o 4 ja 5.

Ei kommentteja: