joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain,
se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan?
On iloja ja on suruja, mutta joulu on kuitenkin. Tänään saimme nauttia sukulaisten seurassa äidin herkkupöydän äärellä hyvin perinteisetä joulusta. Ääntä ja toimintaa päiväämme toivat komea veljessarja (2v, 6v ja 8v) lahden takaa. Varttuneempaa sakkia edustivat sisarukset 83v ja 90v. Ja sitten me keski-ikäiset, melkein eläkeläiset. Ja nuoriso, joka on jossain vaiheessa ehtinyt jo aikuisuuteen.
Mutta siinä me kaikki nautimme, pelailimme ja konttailimme. Lopuksi oli kahvipakettiarvonta ja verenpainemittaus. Vaikuttaa melko varttuneelta toiminnalta, eikös? Verenpainemittaus on perinne, joka alkoi kun äitimme sai mittarin joululahjaksi muutama vuosi sitten. Joka vuosi jouluaattona mittaus suoritetaan asiaan kuuluvalla arvokkuudella ja kisamielessä. Mikäli mittaus ei miellytä, se voidaan uusia. Olemme kaikki aineettoman joulun kannalla, siispä kukaan ei ollut nauttinut kahvia vahvempaa. Ja se kahvipakettiarvonta liittyi tietystä tähän kalenteriin. Nyt sain 7 kiloa kahvia hyvin jaettua!!
Tuoksussa on häivähdys kaakaota. Pyöreä ja hieno maku tuo mieleen mustaherukan ja inkiväärin. Tasapainoinen jälkimaku.
Kaikkea hyvää Sinulle lukijani. Toivottavasti tästä kalenterista jäi tasapainoinen jälkimaku ja tapaamme jälleen joulukuussa 2020. Hyvää joulua ja onnea ensi vuodelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti