14. joulukuuta 2021

14. luukku

 

Tänään on rakuunapäivä. Meinasin ensin etsiä ryhdikkään kuvan Lappeenrannan rakuunoista, mutta eihän siellä enää rakuunoita kouluteta.

Lappeenrannan linnoituksessa koettiin 11.8.2016 historiallinen hetki, kun Maasotakoulun johtaja, eversti Asko Muhonen nimitti sotilasvalapuheensa päätteeksi uudet alokkaat rakuunoiksi ja jääkäreiksi. Sotilasvalansa tai sotilasvakuutuksensa antaneet kuutisenkymmentä rakuunaa on viimeinen palveluksen suorittava rakuunanimeä kantava varusmiesjoukko. (maavoimat.fi)

Sattuipa kuitenkin tutuntuntuinen sukunimi vilahtavan, ei sukua, ei edes naimakaupan kautta.

Mausterakuunan vihreys taitaa näkyä jääkäreiden vaatetuksessa. Ja Lappeenrannassa jatkuu sotilaallinen järjestys edelleen. 

Valitsin kuitenkin vihreälle vastavärin ja esittelen teille Punaisen perunasalaatin! ET- lehden mainioista resepteistä vuodelta 2020 syyskuulta löytyi ryhdikäs ja juureva rakuunalla maustettu kahden juureksen ja kahden sipulin salaatti. Olisiko tässä haastaja rosollille?  

4-5 (400g) perunaa

2 isoa punajuurta

1 punasipuli

1 hapan omena

1 ruukku persiljaa

1 dl hillosipuleita

Kastike

½ dl paksua maustamatonta jugurttia

1 rkl vahvaa sinappia

1 rkl juoksevaa hunajaa

1 rkl omenaviinietikkaa

1 tl kuivattua rakuunaa

1 tl suolaa 

Keitä perunat ja punajuuret kypsksi eri kattiloissa. Kuori ja leikkaa juurekset suupaloiksi. Hienonna sipuli. Kuutioi omena. Hienonna persilja ja valuta hillosipulit.

Sekoita kastikkeen ainekset isossa kulhossa. Lisää perunat ja punajuuret kastikkeeseen vähän lämpiminä ja lisää loput ainekset. Anna maustua jääkaapissa 30 minuuttia. 


Hakkaa päälle! (=rakuunoiden perinnehuuto) 

(maavoimat.fi)


Ei kommentteja: