Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit

15. toukokuuta 2016

Kevätretki

Heissan
Olen herännyt talviunesta ja nyt virvoittelen itseni ja kaikki käsityökaverit reissaamaan Jyväskylään! Tutustukaa ihmeessä Matka-Viitalan sivuja ja ilmoittautukaa vaikka suoraan minulle 1.6. mennessä. 
Omin Käsin- lehdet ovat olleet suuri inspiraationi lähde vuosikausia ja nyt tiedossä on hieno näyttely 
Suomen Käsityön museossa.

No jaa.
Tietysti täytyy käydä Pandan suklaatehtaalla täydentämässä lakritsi- ja sukalaavarastot. Josko riittäisi juhannukseen saakka, kuka tietää?

Paikkailen blogia kunhan taas kerkiän. Hyvää alkukesää ja ollaan kuulolla!


16. joulukuuta 2015

16. LUUKKU

Jos joku on luullut, että lemmikkien vaatettaminen on jotenkin uusi asia, erhetyy vallan kauhiasti! Vuoden 1905 julkaisussa esitellään englantilainen koiranpeite. Onkohan tuo jackrusselterrieri tai jokin muu jalosukuinen. Tyylikäs vaate joka tapauksessa, tamppi ja kaikki.

Näissä vanhoissa lehdissä on hienoja kangaspaloja, joihin löytyy myös kudontaohjeet. Sinivihreän leninkikankaan ohjeessa kerrotaan:

12 vyyhteä sinistä, 6 vyyhteä viheriäistä, 4 vyyhteä mustaa, 1 vyyhti valkoista puuvillalankaa, kaikki n:o 2/36. Niistä luodaan 9 metrin pituinen loimi seuraavan luomataulun mukaan: 
58 lankaa sinistä
8    "         mustaa
2    "         valkoista
28  "         viheriäistä,
2   "         valkoista,
8  "          mustaa
Luomataulu kerrotaan 15 kertaa. Pujottaessa pannaan kaikki muut langat yksitellen niiteen paitsi valkoiset, jotka pujotetaan aina kaksi samaan niiteen. Kaide: 20 pasmaa 60 cm alalle, kaksi lankaa piin väliin. Kuteeksi käyttää itsekukin mieleistään lankaa, kauneinta on siihen tarpeeseen n.k. teollisuuslanka, mutta käypi laatuun myöskin kameelinvillalanka, niinkuin näytetilkusta huomaa. Jos on tilaisuudessa käyttämään kotimaista villalankaa, niin on se tietysti kaikista parhainta. Silloin on parempi panna vähää harvempaan kaiteeseen - 19 pasmaa 60 cm alalle.

 niin nättiä kerrontaa, että oli pakko laittaa näin pitkä lainaus.

Ihania leninkejä ja flanellipusero. Aikaan sopiva nimikointimalli ja muotikuvat. Kyllä olisi meillä legginsikansalla tekemistä noissa vyötäröissä. Ja lopuksi vielä "verkkokauppaa" 110 vuoden takaa:


Käsitöitä. Liite kotiin ja Yhteiskuntaan N:o 1. / 1905

30. lokakuuta 2012

Vaihtuvat kelit


Vahvalan risteyksen nurkilla 24.10.2012

Viime viikon keskiviikkona Virtaalle ajaessa oli taivaalla niin komea sateenkaari, että oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan. Orippään suunnalla oli auringonpaistetta, Säkylä näytti lumipyryltä ja Loimaalla esiintyi kuurosadetta. Ja sitä se sitten tiesi; torstaina herättiin lumisiin maisemiin ja liukkaisiin keleihin. Torstaina klo 8-11 oli Laatuautoon tullut 12 peltikolari-ilmoitusta, loppupäivä taisi mennä samanlaisesti. 


Keltainen pöllö

Mutta Virttaan piirissä riittää virtaa ja sitä tuo meille aikuisille lisää pari päivänsädettä eli Annileena ja Lumikukka. Tytöt tekevät ahkerasti käsitöitä ja välillä antavat meille tanssinäytöksiä ja keksivät muuta tyttömäistä kivaa. Kuvassa Annileenan ihastuttava pöllökirjontatyö.


Värien hakemista ja kokeilua...

Olen siis opiskelija. Opiskelen kalligrafiaa ja taidehistoriaa ja värioppia ja sommittelua ja monenlaista muuta mukavaa. Jaksaa, kun intoa piisaa. Ja sitä paitsi väriopin opinnot avasivat vallan uuden lähestymistavan värjäyskursseille! Yritän saada kevätkurssille taas jotain uutta ja hauskaa tekemistä ja soveltamista. Värien sekoittelu voi olla yllättävää ja hauskaa. Opiston värjäyskurssin ajankohtaan tulee muutos, mutta siitä sitten keväämmällä.


"Löyhäpintainen ruusukas vipu että pyöräspuissa" 

Ihanat sidosopinarkit toimivat vuosikymmentenkin jälkeen! Pyöräspuita ei taida meillä Suomessa enää paljon olla käytössä, mutta ruotsalaiset tykkäävät niistä edelleen...Eijan lainaksi saamat arkit ovat suuri aarre.

1. heinäkuuta 2012

Kukkia ja ohdakkeita tielläni on...


Villakirjontaa kevätnäyttelystä

Kesä on kukkeimmillaan ja nyt kannattaa nauttia siitä. Omat perennat ovat yltyneet semmoiseen röyhyyn, ettei kesäkukkia tahdo mahtua enää mihinkään koloseen. Vihreys tulee osaltaan myös rikkaruohoista, mutta kuka niitä kaikkia pystyy erottelemaan? Ihme kyllä kauniisiin kirjontatöihin valikoituu aina ruusuja, orvokkeja, liljoja ja muita kauniita kukkia. Harvemmin juolavehnää, hukkakauraa, voikukkaa tai väinönputkea. Ohdakkeita olen joskus nähnyt taidokkaasti toteutettuna myös langoilla. Pitäisiköhän ryhtyä luonnostelemaan tämän aiheen pohjalta uusia kuvioita.


Kaunis kesäpäivä Naantalissa

Kesän matkailusta en juuri perusta. Talvisin maisemat vaihtuvat ja työkin on sen verran vauhdikasta, että kesä on rauhoittumista varten. Hyvä ystäväni houkutteli päivän reissulle Naantaliin. Juteltiin ja nautittiin kauniista kesäpäivästä. Istuttiin rantaravintolassa syömään ja "elettiin herroiksi". Virkistävää ja riittävän ihmeellistä maalaistytön arkeen.


Valtaisat jäätelöunelmat

Tämä Naatali-reissu avasi silmät matkamuistotarjonnasta turisteille. Kovin omaperäistä ei ollut tarjolla, ja kyllä käsityöläisenä aina jää ihmettelemään ylikansallista tarjontaa. Noh. Sehän käy kaupaksi. Eikös?
Loimaan työväenopiston ensi kauden ohjelma on jo luettavissa netissä. Ilmoittautumiset alkaa vasta elokuussa, mutta tarjontaan voi jo nyt tutustua. Tarjolla on uutta ja vanhaa, tuttua ja turvallista- vähän eksotiikkaakin. Toivottavasti nähdään taas syyskuussa.

Juhannuksen aikainen harmitus on pikkuhiljaa laantumassa, kun on ollut keksittävä uusia kiemuroita. Nyt kaikki on jokseenkin hyvin ja katti on pudonnut tassuilleen -taas. Aurinkoa ja lämpimiä ajatuksia.

29. huhtikuuta 2012

Varsinainen kevät

Kevätnäyttelymme onnistui hyvin. Tarkoittaa siis sitä, että en hermoillut turhaan. Oli syytä ja haluan uskoa, että juuri hermoilun takia kaikki onnistui hienosti. Muutenhan joutuisi myöntämään, että hermoilu oli turhaa ja semmoiseen en alistu! Ja totta puhuakseni- saimme oikein paljon ja pelkkää hyvää palautetta. Jos ette päässeet katsomaan spektaakkelia itse paikalle, vilkaiskaapa Loimaan Lehden nettisivuille, siellä on 23 videoklipsiä näyttelystämme. Iloinen yllätys meillekin.
Tänä viikonloppua oli sitten vihon viimeiset kurssit tällä lukukaudella. Iloinen ja luova värjäysporukka kokoontui perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Ja valmista tuli ja ideoita sinkoili ees taas. Syntyi valmista, puolivalmista ja mahdottomasti jäi vielä toteutumistaan odottavia ajatuksia. Syksyllä tapaan ainakin osaa porukasta tilkkukurssilla jatkamassa upeita kankaita valmiiksi tuotteiksi.
Pitemmittä puheitta (olen juuri saanut 150 kuvaa käsiteltyä kameralta), tässä muutama otos kevätnäyttelystä.


Heimolinnan eteisessä tilkkupeitteoja
 

Kevään vihreää käsinsidotussa albumissa ja pellavaliinoissa
 

Aurinkovärjäystä ja kasvivärimaalausta


Puuvillainen dominoneule ja röyhelöhuivi
 

Kirjontaa, kudontaa, tilkkuilua ja haarukkapitsiä sulassa sovussa
 

Pöllöt toivottivat vieraat tervetulleiksi näyttelyymme
 

Tuoksuvat saippuat ovat kuin leivokset

24. tammikuuta 2012

Upea kamppanja jatkuu


Ihanaa dominoneuletta liukuvärjätystä Catania-langasta!

Maailmalta tulee kaikenmoista tiedotetta upeista kampanjoista ja onnistumisista. Meillä työväenopistossa keskitymme asialliseen harrastamiseen. Tuloksia syntyy heti alkuvuodesta ja kohta mielissä siintää jo kevätnäyttelymme! Sinne saadaan taas esille upeita tuloksia kauden aikana tehdyistä töistä. Heti tammikuussa  Hirvikosken käsityökahvilan ahkerilla naisilla oli esitettävänä virkkauksia, neuleita ja kirjontaa. Hieno alku vuodelle.


Irmelin pallovirkattu kaulahuivi Puro-langasta


Hilkan kirjoneuleiset vanttuut vanhan mallin mukaan


Komeat sukat komeille miehille


Villakirjontaa

Opistomme kevätnäyttely on tänä vuonna Heimolinnassa. Siinäpä on taas meille opettajille haastetta rakentaa hienoista töistä edustava näyttely. Tämän työkauden toimintaa on häirinnyt opistotalon remontti. Itsekin olen syyllistynyt aika lailla hukkaamaan energiaa valittamiseen ja kiukutteluun. Yritetty on saada aikaan jotain järkevää remontin suhteen, mutta kaikilla meillä ei tässäkään kaupungissa ole samansuuntaiset intressit. Sopii vaan toivoa, että ensikaudeksi saamme työrauhan ja asialliset toimitilat. Kaikkia opiston ryhmiähän ei voi järjestää kouluilla tai muissa kaupungin tiloissa. Jatkuva kassien roudaaminen paikasta toiseen alkaa muistuttaa Kassi-Alman elämää. Ja kamppanja jatkuu....

28. joulukuuta 2011

Ihmetys

Ihmetys

Voi taivaan myllerrystä! Ja sitä ihmetystä, että meidän kotiamme myrsky tuskin yhtään ravisteli. Ei sähkökatkoja, ei puiden kaatumisia, ei tulvia eikä pakastimen sulamista...Säästyimme kokonaan. Ihmetystä kerrakseen, kun kaverit kärvistelivät reilun vuorokauden ilman sähköä ja kännyköitä. Toivottavasti tilanne saadaan pian normaaliksi.
Iloisempi asia on näyttelykutsu, jonka sain Vaasasta. Siis semmoinen kutsu, että pitäisin näyttelyn Vaasassa. Sitten alkoikin kova miettiminen, mitä laittaisin esille. Parin vuoden takainen kirjastonäyttely muistui mieleen. Ja kaiken remontin keskeltä löysin pikkuiset värjäys-kirjontatyöt. Kuvassa pieni teos nimeltään Ihmetys. Voihan tässä näkyä myös myrskyssä huojuvat puunlatvat, eikös?
Näissä mietteissä kohti uutta vuotta.

3. lokakuuta 2011

Kaunista on katsella ja kirjoa

Kirjottuja tyynyjä Boråsissa
Ihanat keinuhevoset ja hapsut kulmiin!

Nappiteos

Villaa, silkkiä, ramia, pellavaa, juuttia...

Viikossa ehtii moneen osoitteeseen. Toistaiseksi "kiertokoulun" opettajana olen ollut oikeissa paikoissa melko oikeaan aikaan. Vanha uskollinen Nissan Primerani täyttyy alkuviikolla kasseista ja pusseista. Kirjoja, lehtiä, kaavoja, lankoja ja loimia... Kädet venyvät entisestään ja pian on aika tehdä lämpimiä "pulsvärmareita", ranteenlämmittimiä. Hihat käyvät lyhyiksi. Loppuviikosta auton takaosa täyttyy viikonlopun kurssitarpeista. Tulevana viikonloppuna Loimaalla on tarjolla mm. kankaanpainantaa ja- maalausta kasviväreillä.

Matkalla osoitteesta toiseen ehtii yleensä nauttia retkieväät ja virittäytyä seuraavan ryhmän toiveisiin. Mutta valitettavasti tulee niitä unohduksiakin. Ymmärtäväiset opiskelijat ovat tämän homman onni.

Ruotsin matkamme satoa on vielä paljon purkamattakin. Villakankaalle kirjomisesta innostunut opiskelijani saa nyt lupaamani kuvat ruotsalaisten kirjontatarjonnasta. Torstaina tavataan ja ryhdytään harjoittelemaan pistoja! Pienen neulatyynyn voisi kirjoa vaikkapa vintille joutuneesta villapalttoon palasta. Ja kirppikset ovat täynnä ihania villakankaisia ulstereita, huopahattuja ym. Silmät kirkkaina kirppikselle ja aurinkoiseen syksyyn.